sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Sako 85 Hunter .308 Win. osa 2/2


Sako 85 Hunter .308 Win

JAHDISSA

Maaliskuun alussa 2013 olin houkuttelemassa kettua lopputalven hangilla. Herätys oli aikainen, jotta pääsisin pelipaikoille hyvissä ajoin ennen auringon nousua. Asetin paristolla toimivan jäniskuvan pellon korkeimpaan kohtaan ja aloitin ketun houkuttelun rääkyvän jäniksen huudolla.

Montaa minuuttia ei tarvinnut houkutella kun punaturkki vilahti pellon ojan reunuksella. Hetken päästä isokoinen uroskettu kulki rivakasti kohti jäniksen hätähuutoa. Kettu käytti lähestymisessä hyväkseen pellon kovapohjaista hiihtolatua. Otin ketun nopeasti Kahles kiikaritähtäimen ristikkoon ja puristin liipasimesta. Sakon 8 gramman kokovaippaluoti pudotti ketun keskelle hiihtolatua. Ensimmäinen riistaeläin oli ammuttu Sako-kiväärilläni.

ENSIMMÄINEN PEURA

Marraskuussa 2013 otin Sako-kiväärini mukaan peurapassiin. Olin lipastanut kiväärin Noslerin Accubond-patruunoilla. Tuolloin minulla ei ollut vielä jäljestävää metsästyskoiraa, joten olin ladannut patruunat reippaalla 880 m/s lähtönopeudella, jotta ammutun sorkkaeläimen pakomatka olisi mahdollisimman lyhyt.

Marraskuun iltapassi ei tarjoa pitkää väijyntää lyhyen valoisan ajan takia. Kyseinen iltapassi oli muutenkin sävyltään marraskuisen harmaa. Puolen tunnin istumisen jälkeen havaitsin jahtitornista nuoren urospeuran. Peura ruokaili korkealla kalliolla. Odottelin peuran laskeutumista alemmaksi kallion rinnettä, jolloin peuran takana olisi turvallinen tausta ampumista varten.

Peura ruokaili rauhallisena aina silloin tällöin häntäänsä heilutellen. Odottavan aika tuntui pitkältä. Vihdoin peura laskeutui alemmas. Nyt vaihtui katselukiikarit kivääriin. Otin peuran tähtäimeen. Tarkoitus oli ampua peuraa etulapaan, ettei eläintä tarvitsisi etsiä pidemmältä. Puristin liipasimesta ja peura katosi laukauksen saattamana pusikkoon. Peura näytti tekevän pitkän loikan alas kallion rinnettä. Pakkasin tavarat mukaan ja lähdin etsimään ampumaani peuraa.

Paikalle päästyäni en löytänyt peuraa, enkä verijälkiä. Auringon laskuun ei ollut enää kovinkaan kauan aikaa, joten piti toimia ripeästi. Soitin metsästyskaverin avukseni etsimään kadonnutta peuraa. Kaverin kanssa laajensimme etsintäaluetta löytääksemme edes jotain verijälkiä, turhaan. Peuraa ei löytynyt. Oli pakko aloittaa alusta ja palata muistamaani paikkaan, jossa näin peuran viimeisen kerran.

Nyt oli jo pimeäkin laskeutunut. Otsalampun valossa näin alapuolellani pusikossa jotain valkoista. Menin lähemmäksi ja löysin ampumani peuran kuolleena. Tornista katsottuna näytti kuin peura olisi hypännyt enemmän sivumpaan, kuin missä peura nyt oli. Peura ei ollut laukauksen jälkeen siirtynyt kuin vain noin kymmenen metriä. Huokasin helpotuksesta. Peura oli kuollut heti, eikä ollut haavakkona teillä tietymättömillä.

TUPLAVASAT

Sako 85 Hunter & Meopta Meostar R1 3-12x56 RGD
Tänä vuonna, lokakuun puolivälissä vietin jälleen iltaa jahtitornissa. Kauan ei tarvinnut tornissa istuskella kun ensimmäiset peurat kävivät esittäytymässä tornin viereisellä nuolukivellä. Ensimmäisenä paikalle ilmaantui sähkölinjan alle nuori naaraspeura. Hetken päästä naaraspeuran käynnin jälkeen sähkölinjan aukolle kurkisteli puiden välistä tappisarvipukki. Minulla oli jo kuitenkin valittu peura tarkkailun alle. Iso naaraspeura ruokaili sähkölinjalla. Peura näytti selvästi mahdolliselta emältä, jolla saattaisi olla vasoja mukana. Vasoja ei kuitenkaan näkynyt ja samalla kun tarkkailin naaraspeuraa vilkuilin tornista vastakkaiseen suuntaan viereiselle viljapellolle etsien mahdollisia peltohirviä.

Melkein puolen tunnin odottelun jälkeen metsän siimeksestä ryntäsi paikalle kolme peuranvasaa suoraan naaraspeuran nisille. Naaraspeuran käytös muuttui nyt paljon levottomammaksi kuin yksin ruokaillessa. Naaraspeura ei enää viihtynytkään aukealla sähkölinjalla, vaan päätti lähteä liikkeelle. Peurat kulkivat jonossa emä edellä lähemmäksi jahtitorniani. Otin ensimmäisen peuran vasan Meoptan tähtäinkiikarin ristikkoon. Laukaus kajahti ja vasa putosi paikoilleen. Naaraspeura hyppäsi metsään ja kaksi muuta vasaa jäivät äimistelemään paukahdusta. Otin toisen vasoista tähtäimeen ja lähetin luodin matkaan. Vasa hyppäsi metsään ja katosi näköpiiristä.

Kapusin alas tornista ja lähdin kohti paikkaa, jossa näin vasan viimeisen kerran. Ampumaetäisyys oli noin 100 metriä. Verijälkiä ei löytynyt.  Jätin paikalle oranssin jahtilippiksen ja lähdin hakemaan koiraani jäljestystä varten. Takaisin koiran kanssa paikalle päästyäni lähti koirani kohti metsää viistosti kulkien. Peuran vasa löytyi noin 40 metrin päästä. Tällä kertaa jahti-ilta toi kaksi peuraa yhden sijaan.

Toinen vasoista löytyi koiran avulla.

LOPUKSI

Ostaessani Sako 85 Hunter-kiväärin jouduin tekemään kivääriin muutoksia. Sako 85:n tukki muuttui sateella laikukkaaksi. Tukin öljykäsittely täytyi tehdä täysin uusiksi. Kiväärin uusi tukkimalli oli vetopituudeltaan liian lyhyt. Tukin vetopituutta piti hivenen jatkaa ja samalla kiväärin tukki piti pedata. Vetopituuden jatkamisen ja petaamisen teki asepuuseppä Asko Valonen Jokelasta.

Myöhemmin halusin parantaa myös kiväärin laukaisua, joka ei mielestäni ollut miellyttävä. Pelkkä laukaisuvastuksen säätäminen ei auttanut. Vein kiväärin aseseppä Landenille laukaisunsäätöä varten. Samalla kivääristä poistettiin avotähtäimet ja piipun suuhun tehtiin 14x1 kierteet äänenvaimenninta varten.

Vanhoissa aseissa on omanlaista nostalgiaa ja vanhoilla metsästysaseilla on oma tarinansa. Omistan ja olen omistanut Sakon kivääreitä ja pienoiskivääreitä aina 40-luvun tuotannosta alkaen. Kaikkia omistamiani Sakon kivääreitäni yhdistää yksi asia. Ne ovat tehdasvalmisteisiksi sarjatuotantoaseiksi erittäin tarkkakäyntisiä.

Vanhoilla Sakon kivääreillä kaatuu riistaa edelleen samalla lailla kuin 85-sarjalaisillakin. Maailma kuitenkin muuttuu ja monessa asiassa mennään parempaan suuntaan, niin myös metsästysaseiden kehittämisessä. Kehitysjanaan tietenkin kuuluu välillä harha-askeleita, jotka sitten poistuvat seuraavissa mallisarjoissa asiakaspalautteen ja osaavan suunnittelun myötä. Mielestäni Sako 85 Hunter on vanhempiin Sakon kivääreihin verrattuna kehittynyt käytännöllisemmäksi.

Sako 85 lipas .308 Win.
Parempi käytännöllisyys toteutuu mielestäni muun muassa uuden lipasratkaisun myötä. Lippaan risuvarmennus tuo lisävarmuutta jahtiin. Tämän ymmärtää parhaiten, kun kadottaa kiväärin lippaan kesken jahdin. Uuden lipasratkaisun myötä ei ole enää tarvinnut omissa jahtiympyröissä pohtia kiinteän (kiinteä makasiini) ja irrotettavan lippaan välisiä hyviä ja huonoja puolia. Nykyinen lipasratkaisu ei tosin auta jahdissa eikä ampumaradalla, jos lippaan unohtaa kotiin.

Sako 85 Hunter on toiminut häiriöttä. Patruunan syöttö on toiminut suunnitellusti ja hylsyn poistonopeuteen pystyy vaikuttamaan käden liikkeellä. Jälleenlataajana käytetyt hylsyt saa puhtaana takaisin patruunalaatikkoon. Sako 85 on turvallinen käyttää. Patruunan saa pois piipusta aseen ollessa varmistettuna. Optiikalla varustetun kiväärin lukon käsiteltävyys on myös helpompaa ja nopeampaa. Mainitut ominaisuudet löytyy tosin jo Sakon 75-mallisarjasta (mekaaninen hylsyn ulosheittäjä), kuten myös aseen purkaminen. Tukin irrottaminen rautaosista on helppoa, eikä tukkia irrottaessa tarvitse varoa aseen irtoavia osia.

Kuluttajana tietenkin toivoisi, ettei Sakon hintaluokan kivääriä tarvitsisi enää ostamisen jälkeen muokata käyttäjän tarpeisiin. Sakon malleista ja kaliipereista löytyy kuitenkin valinnan varaa. Hyvin huollettuina Sakon kivääreillä on pitkä tulevaisuus suomalaisessa metsästyksessä.

Teksti ja kuvat P.O.

Täältä Sako-kivääreitä.