SAKO A7

Historiaa

Tikka-kivääreiden historia sai alkunsa 1920-luvulla silloisen Tikkakosken Rauta- ja Puuteollisuus Oy:n aloittaessa aseiden osien valmistuksen. Tarkkuuspiippuja ja sotilasaseita alettiin markkinoida 30-luvulla. Vuonna 1935 tehtaan nimeksi tuli Oy Tikkakoski Ab. Sotien jälkeen Tikkakoskella ryhdyttiin valmistamaan siviilien tarpeisiin metsästysaseita. Ensimmäisenä tuotantoon tuli yksipiippuinen haulikko Tikka H45. Rinnakkaispiippuisen haulikon mallimerkinnäksi tuli M49. Tikkakoskella tehtaan metsästysaseiden tuotanto oli tehokkainta 60-luvulta 80-luvun alkuun, jolloin valmistettiin pääasiassa metsästyskivääreitä ja haulikkorihloja. Kivääreistä ovat tunnetuimpia mallit 55 ja 65. Tikkakosken tehdas liitettiin vuonna 1983 Sako Osakeyhtiöön. Asetehtaan toiminta loppui Tikkakoskella vuonna 1987. Siitä lähtien Tikan kiväärit on valmistettu Riihimäellä Sakon tehtaalla.

Sako (Suojeluskuntain Ase- ja Konepaja Oy) tehtaan perustamisvuosi on 1921. Sako-tehtaan historia löytyy tästä linkistä; http://www.sako.fi/sako-history

Sotien jälkeen Sakon tehtaalla muokattiin mm. sotilaskivääreistä metsästyskivääreitä. Sakon ensimmäinen sarjatuotannon metsästyskivääri pienriistan metsästykseen oli malli L-46. Keskikoon metsästyskivääri oli malli L-57. Sakon alkutuotannon suurriistakiväärit varustettiin 1950-luvulla Belgialaisen FN-tehtaan Mauser/98 lukoilla. Sako ryhtyi kuitenkin valmistamaan suurriistakivääreihin omia Mauser-tyyppisiä kaksiolkaisia lukkoja. Ensimmäinen suurriistakivääri omalla lukkomallilla oli L61R Finnbear. Vuonna 1996 Sako julkisti uuden metsästyskiväärin, jonka mallimerkinnäksi tuli 75. Uuden metsästyskiväärin lukossa oli nykyiset kolme sulkuolkaa.

Sako A7 .308 win ja Burris FourX 3-12x56

Sako 85 tuli markkinoille vuonna 2006. Ei mennyt kovinkaan kauan kunnes markkinoille ilmestyi Sako A7.Sako julkisti virallisesti uuden kiväärin Yhdysvalloissa alkuvuodesta 2008. Kivääriin on koottu patentteja Tikasta ja Sakosta. Sako kehitti A7-mallin Yhdysvaltojen markkinoita varten yhdessä Beretta Usan kanssa. Kivääriä myytiin ja markkinoitiin ensimmäisenä rapakon takana ja jonkin ajan kuluttua kivääri saatiin myös kotimaan markkinoille.

Nyt esittelyssä oleva Sako A7 kivääri tuli minulle kaverilta huoltoon ja tähtäinkiikarin uudelleen kiinnittämistä varten. Käyn Sako A7:n kivääriesittelyn pintapuolisesti läpi lyhyen hypistelyajan johdosta. Tämä kivääri on mustattu malli. Kivääriä saa myös rosterina ja kahdella lukkokoolla (S ja M).

Kiväärin rakenne

Kivääriä tarkastellessa otin verrokiksi omistamani Sako 85 Hunterin, samalla s-lukkokoolla ja .308 win kaliiperilla. Lukkokehykset ovat hyvin samannäköiset ja luonnollisesti samankokoiset. Lukkokehysten eron huomaa tähtäinkiikarin erilaisista kiinnityspinnoista. Lukonpidätin, varmistin ja lukon vapautinnasta näyttävät identtisiltä. Erot löytyvät kivääreiden lukoista.

Lukonpäät Sako A7 ja Sako 85

Sako 85:n lukko toimii mekaanisesti kontrolloitua syöttöä mukaillen. Sako A7:n lukko toimii samoin kuin Tikka T3:ssa eli pushfeedillä. Hylsy poistuu patruunapesästä samalla tavalla kuin Tikka T3:ssa. Hylsynvetimen kynsi tarttuu hylsyn kantaan ja jousikuormitteinen tappi heittää hylsyn ulos.

Molemmissa lukoissa on lukon päässä kolme sulkuolkaa. Lukon peräkappaleiden materiaalit eroavat toisistaan. Sako 85:n peräkappale on kokonaan terästä. Sako A7:n peräkappale on asemainonnan mukaan päällystetty polymeerillä. Sako A7:n lukon paksuus on 17,49 mm ja 85:n 16,00 mm. Molempien lukkojen avauskulma on 70 astetta. Sako A7:n lukko valmistetaan samalla tavalla kuin Tikka T3:n lukko. Sako 85:n lukko on valmistettu yhdestä kappaleesta.

Sako A7:n laukaisuvastus on säädettävissä. Laukaustuntuma oli tässä kiväärissä hyvä. Varmistin on kaksitoiminen. Lukon saa avattua aseen ollessa varmistettuna lukon vapautinnastaa painamalla.

Laukaisukoneisto

Lukkokehyksen tähtäinkiikarin jalustaratkaisu on tehty Pohjois-Amerikan markkinoita varten. Tästä mallista puuttuu Sakon perinteisesti käyttämä jalustojen kiinnitystapa. Tähtäinkiikarin asentaminen oli tähän kiväärin tehty alumiinisilla Weaver-jalustoilla. Myös muita kiinnitystapoja on mahdollista käyttää, joten tähtäinkiikarille löytyy eri kiinnitysvaihtoehtoja.

Weaver-jalustat

Lipas

Sako A7:n lipas on yksirivinen ja se on valmistettu ruiskupuristetusta muoviseoksesta. Lipasratkaisu Sako A7:ssä on lähempänä Tikkaa kuin Sako 85:n kaksirivinen lipas. Polymeerilippaan ainesosat ovat 50% nylonia ja 50% lasikuitua. Lippaan kiinnitysratkaisu on samanlainen kuin 85:ssä. Lipasta on painettava pohjasta ja samanaikaisesti vapautinsalvasta ennen kuin lipas irtoaa. Kyseinen kiinnitysratkaisu on hyvä ja estää tehokkaasti lippaan tahattoman irtoamisen.

Sako A7:n lippaan voi täyttää samalla tavoin päältä kuin muissakin Sakon kivääreissä. Lipasta ei siis tarvitse irrottaa aseesta lippaan täyttämistä varten. Yksirivisen lippaan syöttötapa on luotettava. Lipastamista tai patruunoiden syöttämistä lippaaseen ohjaa metalliset ohjainlevyt lippaan päällä.

Sako 85 ja Sako A7 lippaat ja lukot

Piippu

Vapaasti värähtelevä, kylmätakomalla valmistettu ja mustattu piippu on tässä kiväärissä 51 cm pitkä, 11 tuuman rihlannousulla ja neljällä oikeakätisellä rihlalla. Piipun päässä on vaimenninta varten 14x1 kierteet. Piippu on lyhyt ja se tekee kivääristä kompaktin, tasapainon siitä kuitenkaan kärsimättä. Asepaketin mukana tuli Ase Utran SL-5 vaimennin.

Tukki

Musta synteettinen tukki on valmistettu polymeerista Sakon omalla Soft Touch otepinnalla. Tukin sisältä löytyy rekyylivastimen vastinpinta. Tukissa on karhennukset pistoolikahvassa ja tukin etuosassa. Tukin perälinja on klassisen suora amerikkalaisen mieltymyksen mukaisesti. Tukissa on myös poskituki ilman harjakorkeutta. Vetopituus liipasimesta tukin perään on tässä kiväärissä 35,5 cm. Tukissa on rekyyliä hyvin vaimentava perälevy. Pistoolikahvan päädyssä on muovinen A7-logo. Kiväärin tukissa on äänekkäät hihnalenkit (”riistakarkottimet”), jotka helisevät asehihnan kanssa äänekkäästi vasten aseen ontolta kuulostavaa tukkia. Kyseiset hihnalenkit kannattaa poistaa pidikkeistä tai teipata äänien vähentämiseksi.

Sako A7 tukki 

Lopuksi

Suomessa Sako A7:n ongelmana on ollut, ettei kaikki asekauppiaat asepaketteja myydessään ole osanneet neuvoa tai kiinnittää asiakkaalleen tähtäinkiikareiden jalustoja oikeaoppisesti lukkokehykseen, eli liimaamalla. Aseen ostaja on ollut sitten ihmeissään tähtäinkiikarin kiinnityksen pettäessä. Varsinkin jos asiakkaalla on aiempaa kokemusta vain Sakon vanhemmista metsästyskivääreistä.

Tässä kiväärissä tapahtui juurikin kertomallani tavalla. Asemyyjä ei ollut osannut kiinnittää kaverilleni tähtäinkiikaria Sakon ohjeistamalla tavalla. Alumiinijalustan ruuvi katkesi kesken ampumaharjoittelun. Asepaketissa mukana tulleet alumiiniset kaksiosaiset Weaver-kiinnityspalat liimasin Sakolta saaduilla uusilla ruuveilla kiinni lukkokehykseen.

Kiväärillä en kokeillut aseen käyntiä. Tähtäinkiikarin jalustojen uudelleen asennuksen jälkeen kohdistin kiväärin pelkästään mukana tulleilla 11,7 gramman Sakon Superhammerhead- metsästyspatruunoilla. Kohdistussarjat osoittivat aseen piipun käyvän ko. tehdaspatruunoilla erinomaisesti. Uskoisin kuitenkin, että kiväärille löytyy melko varmasti myös muita hyvin käyviä metsästyspatruunoita.

Hihnalenkki ja pidike

Esittelyn kivääristä en hihnalenkkejä lukuunottamatta löydä moitteen sanaa. Kiväärin tukki on allekirjoittaneelle liian lyhyt. Tukin lyhyys on kuitenkin tarvittaessa korjattavissa. Tähtäinkiikarin jalustan kiinnitysratkaisu aiheuttaa ainakin vanhemmissa metsästäjissä nurinaa. Kiikaritähtäimen jalustat on kuitenkin syytä liimata ongelmien välttämiseksi.

Ennen jalustojen liimausta hioin kevyesti kiinnityspinnat ja puhdistin asetonilla. Liimattavien pintojen pitää olla puhtaita, kuivia ja rasvattomia. Puhdistamisen jälkeen liimasin jalustat Aralditen (sininen) epoksiliimalla. Liimassa on hyvä kahden tunnin työskentelyaika. Ylimääräiset liimapurskeet on syytä poistaa metallipinnoilta. Ylimääräiset liimat on muistettava poistaa myös lukkokehyksen sisäpuolelta kiinnitysreikien kohdalta. Jalustat saa uudelleen irti esimerkiksi kuumailmapuhaltimella. Liima kestää lämpötiloja -50...+60 astetta.

Kiväärin käsiteltävyys, ampuminen ja tekniset toteutukset olivat mieluisia. Vaikka olenkin metsästyskivääreissä puun ja teräksen ystävä, niin tämä kivääri sai aikaan lieviä omistamisen haluja.

Teksti; PO
Kuvat; P.O.

Lähteet; Vanhat aseet 1 kirja, Timo Hyytinen (Tikan historiaosuus)
              Sako Oy

KIRJAESITTELYSSÄ The Drilling

The Drilling kirjassa käsitellään drillinkien historiaa, käyttöä ja tekniikkaa. Kirjan on kirjoittanut Norbert Klups ja se on julkaistu kustantajan A Sciffer Bookin toimesta vuonna 2007. Kirjan alkuperäisversio on saksankielinen; Der Drilling, Geschichte, Einsatz und Technik einer jagdlichen Universalwaffe.

The Drilling kirja

Kirja on kuvitettu mustavalko- ja värivalokuvilla. Valokuvien käytössä ei ole säästelty. Valokuvia on otettu mm. eri tehtaiden malleista, optiikan kiinnitysratkaisuista ja aseiden teknisistä toteutuksista.

Kirjan kuvitusta.

Sivuja on yhteensä 230. Kirjassa neuvotaan mm. käytetyn aseen tarkastamisesta ostohetkellä, aseen huoltamisesta, tukin sovittamisesta, patruunavalinnoista ja kohdistamisesta. The Drilling on mielestäni monipuolinen ja hyvin kuvitettu kirja yhdistelmäaseista.

ISBN: 978-0-7643-2749-0

Teksti; P.O.
Kuvat; P.O.

BLASER ES 63 5/5 Jahdissa.

Jahtikausi sai alkunsa heti elokuun ensimmäisellä viikolla supikoiran kyttäyksellä. Osa vanhemmista supikoirista vältteli Kanu-loukkua. Kyseiset supit tulisi saada eräksi ampumalla. Kyttäystornin ja riistaeläimille tarkoitetun ruokinta-automaatin etäisyys on 50 metriä. Supit liikkuvat kyttäystornista 360 astetta 10- ja 100 metrin välisellä alueella. Alkusyksyn supeja varten olin ladannut haulikkorihlani 3,6 g:n V-Max luodilla ja Federalin Premium 16/70 nro 6 hauleilla. Kyttäystornissa supin tappoa odotellessa pääsin tutustumaan vanhan Swarovski kiikaritähtäimen hämäräominaisuuksiin. Yllätyin kun katselukiikarini Zeiss Conquestin 10x42 erottelukyky hämärässä hiipui kun taas Swarovskin kiikaritähtäimellä näki ampua vielä ihan hyvin. Pimeän edetessä ensimmäisenä vaikeutui ahtaan tolppien välisen ristikon erottaminen hämärässä. Ristikkoa oli mukava testata isokokoiseen ruokailevaan mäyrään. Mäyrä nojasi seisten ruokinta-automaatin syöttökaukaloa vasten kuin humalassa huojuva suomalainen mies Viru hotellin baaritiskillä. Mäyrä ruokaili aikansa ja poistui omille teilleen. Ensimmäisen kyttäysillan jälkeen päätin ottaa seuraavalle kerralle torniin mukaan 8x58 kokoluokan katselukiikarit. Pelkästään kiikaritähtäimen läpi katsominen rasittaisi turhaan silmiäni ja kyttäysjahti muuttuisi epämiellyttäväksi illan hämärtyessä.

Syksyn aikana en päässyt kanalintujahtiin kuin kerran ulkoiluttamaan Blaser haulikkorihlaani, eikä metsästystilanteita tuolloin kohdalleni osunut. Hirvikauden päättyessä pääsin vihdoin tammikuussa muun riistan kyttäyspuuhiin. Edellisellä kerralla haulikkorihlan kanssa avonaisessa tornissa oli lämpöä lähes +20 astetta, nyt lähes -20 astetta. Torniin menin vasta pimeällä illalla yhdeksän jälkeen. Valoa oli sen verran, että Swarovski kiikaritähtäimellä pystyi tähtäämään avonaisessa lumisessa maisemassa. Muutaman tunnin odottelun jälkeen ruokinta-automaatille tuli kolme rusakkoa säntäilemään edes takaisin. Päätin jatkaa odottelua, mikäli paikalle ilmaantuisi muuta pyydettävää. Rusakoiden päätöntä touhua tarkkaillessa päätin kokeilla kuinka onnistun kovassa pakkasessa vaihtaa tavallisen haulikkopatruunan täyteiseen. Vaihtaminen onnistui helposti ja ennen kaikkea äänettömästi. Haulikkorihlan kompaktin koon takia sitä on myös helppo käsitellä ahtaassa tilassa.

Koillisesta puhaltava tuuli alkoi pikkuhiljaa kylmettää varpaitani ja päätin lopettaa jahdin. Sitä ennen päätin poistaa muonavahvuudesta yhden rusakon. Valitsin ristikkoon isoimman vieterikintun. Käsiviritin työntyi eteen lähes äänettömästi, samoin snellari. Rusakko istua jöpötti paikoillaan. Matkaa rusakkoon oli noin 50 metriä. Swarovskin ahdas ristikko paksuilla sivu- ja alatolpilla oli kuin tehty tuolta matkalta rusakon kokoiselle eläimelle. Rusakko mahtui mukavasti paksujen tolppien väliin helpottaen tähtäämistä. Laukaus kajahti hiljaisessa yössä ja rusakot säntäilivät nyt hivenen kovempaa vauhtia kadoten ruokintapaikan läheisyydestä. Rusakko löytyi koirani avustuksella pienen kuusen alta. Rusakon kuolinjuoksu oli noin 70 metriä. Luoti oli osunut rusakkoa etulavan alaosaan. Ilman koiraa tai verijälkiä on riistaeläinten löytäminen ruokintapaikan läheisyydestä vaikeaa. Alue on yleensä tampattu täyteen riistaeläinten jälkiä. Pakomatkan lyhentämiseen ja verijälkien lisäämiseen voi vaikuttaa nopeammin laajenevalla luotivalinnalla.

Talven mittaan istuin haulikkorihlan kanssa parhaimmillaan -28 asteen pakkasessa. Kovasta pakkasesta huolimatta kolmen tunnin istumisen jälkeen aseen piippujen avaaminen ja käsiviritin toimivat normaalisti, ilman turhaa kylmyydestä johtuvaa jäykkyyttä. Jäykkyyttä sen sijaan alkoi ilmetä aseen omistajassa. Kolmen tunnin istumisen jälkeen lämpökenkien pohjat pettivät ja tornista oli poistuttava. Vaikka mainitsin Swarovskin tähtäinkiikarin toimivan myös hämärässä, niin metsäisissä varjoisissa passipaikoissa ei Swarovskin valovoima ole kuitenkaan riittävä. Tämän huomasin tilanteessa, jossa yritin ampua lähellä olevaa rusakkoa luotipiipulla. Ammuin rusakosta ohi. Kiväärimiehen tulisi myös tajuta käyttää haulipiippua lyhyille matkoille. Ehkä muistan tämän seuraavalla jahtikaudella. Avonaisilla ja lumisilla paikoilla tähtäinkiikarilla vielä pärjäsi, mikäli matkat eivät olleet kovinkaan pitkiä. 

LOPUKSI

Miinuksena tässä aseessa on aseen hankala huoltopurkaminen ja aikaa vievä latausten testaaminen radalla. Talvella piippuja voisi kiireisempi jäähdyttää laukausten välissä vaikka jätesäkkiin käärittynä lumessa. Yhdistelmäaseiden yleisenä huonona puolena ampumaradalla on mielestäni se, että aseen lataamisen yhteydessä joutuu tuetun ampuma-asennon purkamaan kokonaan ja lataamisen jälkeen hakemaan hyvä ampuma-asento uudelleen. Sylinterilukkoisella ammuttaessa ja aseen uudelleen virittämisessä ei tarvitse purkaa ampuma-asennosta muuta kuin lataavan käden.

Yhdistelmäaseissa tulee myös huomioida se seikka, että mikäli optiikalla varustetun yhdistelmäaseen piipuista luotipiippu sijaitsee alimpana, on piippu- ja tähtäinlinjassa suurempi ero verrattuna esimerkiksi optiikalla varustettuihin pulttilukkoisiin metsästyskivääreihin.

Sitä mukaan kun löytää yhdistelmäaseelleen oikeat lataukset myös aikaa vievät ratakäynnit vähenevät. Oikeiden latausten löytämisen jälkeen pääsee keskittymään puhtaasti metsästykseen. Metsästäjä, joka käyttää tehdaspatruunoita ja vieläpä vain yhtä patruunalaatua, selviää vielä vähemmällä.

Yhdistelmäaseille löytyy käyttötarkoituksensa. Yhdistelmäase ei ole paras vaihtoehto, mutta soveltuu moneen käyttötarkoitukseen vallan mainiosti. Varsinkin jos haluaa jahdissa välttyä kahden metsästysaseen kantamiselta. Pystykorvan kanssa kanalintuja pyytävälle on haulikkorihla erinomainen valinta. Minulle ase sopii pienriistan kyttäys- ja houkuttelumetsästykseen. 

Aseen monipuolisuus on ehdottomasti yksi hyvä puoli. Toisena voisi mainita ainakin tämän aseen kompaktin koon (keveys, lyhyys ja hyvä tasapaino). Asetta on helppo käsitellä ahtaissa tiloissa (kyttäyskopit ja jahtitornit). Kolmas hyvä puoli tässä aseessa on äänettömyys. Asetta käsitellessä kylmällä kelillä passissa, niin piippuja avatessa kuin käsiviritintä käytettäessä, on Blaserin haulikkorihla hiljainen. Kyseistä ominaisuutta osaa kyttäysjahdissa arvostaa.

Käytetyn asepaketin hinnalla verrattuna uuteen asepakettiin säästää myös tuhansia euroja. Mielestäni Blaser es 63 haulikkorihla soveltuu vanhasta tekniikastaan huolimatta erinomaisesti siihen mihin se on suunniteltukin – metsästykseen.

Teksti ja kuva PO

BLASER ES 63 4/5 Radalla osa 2/2

Koska tarkoitukseni on metsästää kyseisellä aseella erilaista pienriistaa, niin päätin ladata Lapuan 3,6 g ja Sakon 3,2 g kokovaippaluoteja ja Lapuan 3,6 g Soft Pointtia, sekä 3,6 g:n Hornady V-Maxiä. Kaapistani löysin Vihtavuoren N135 ja Norman 202 ruuteja. Vihtavuorta latasin 3,6 g:n luodeille ja Normaa 3,2 g:n luodeille. Hylsyinä käytin uusia Lapuan Match-hylsyjä. Nallin virkaa hoiti CCI400. Hornadyn V-Maxit ja Lapuan 3,6 gramman luodit latasin samalla 22,8 grainin ruutilatauksella, koska kyseinen ruutiannos antoi molemmilla luodeilla parasta kasaa (22 mm). 22,8 grainin lataus antoi V-Maxin luodille vauhtia 940 m/s. 3,2 gramman kokovaipalle 21,7 grainin latauksella sain kolmen laukauksen kasaksi 18 mm. 22,4 grainin latauksella kolmesta laukauksesta kaksi ensimmäistä laukausta lähes samaan reikään. Kolmas laukaus hivenen sivuun, jolloin kasaksi 21 mm. Lapuan 3,6 gramman Soft Pointille sain 22,7 grainin latauksella reilun 12 millin kasaa.

16 kaliiperi on yksi lempikaliipereistani. Varsinkin jos ase on suunniteltu kyseiselle kaliiperille. Tuolloin ase on yleensä siro, kevyt ja oikein tehtynä myös tasapainoinen. Haulipiipulle tein myös patruunatestin sopivan haulipatruunan löytämiseksi. Vaikka haulikkorihlani pääasiallinen käyttötarkoitus on pienriistan pyynti, saattaa tammikuussa olla jäljellä vielä peuralupia. Varmuuden vuoksi tulisi siis löytää haulikkorihlalleni hyvän osumatarkkuuden omaava haulikon täyteinen.

16/70 patruunoiden testaaminen

Patruunoiden testaamisen tein eri tavalla kuin normaalisti. Eli nyt en ampunut 120x120 cm:n paperiin ja etsinyt osumakeskipistettä 75 cm ulkoympyrän ja 37,5 cm:n sisäympyrän piirtämistä varten. Ammuin kaikki patruunat tuelta kiikaritähtäintä käyttäen, kuten tekisin normaalissa metsästystilanteessa kyttäystornista. Mittasin 35 m ampumaetäisyyden Leupoldin etäisyysmittarilla. Luodinnopeusmittarina käytin ProChrono Digitalia. 

Ammuin aseella Protektor Model ampumatukipusseja apuna käyttäen tuelta ensimmäisenä Rottweilin Exact täyteispatruunoita. Kyseisiä täyteisiä voi patruunan valmistajan mukaan ampua myös täyssuppealla piipulla. Kolmen laukauksen kasa pienoiskivääritauluun antoi hyvän kasan. 42 mm kasa oli noin 30 mm taulun keskipisteen alapuolella. Lähtönopeudeksi mittasin täyteisille 426 m/s. 

Rottweil Exact 16/70 35 m.

Täyteisten jälkeen ryhdyin testaamaan haulipatruunoita saksalaiseen Wannsee-jänistauluun. Tarkoitukseni oli tarkistaa patruunoilla osuminen tähtäinkiikaria käytettäessä, ei niinkään haulikuvioita. Kuitenkin ammuttaessa osumakeskipiste oli keskellä taulua lähes kaikilla patruunoilla. Pystyin siis suuntaa-antavasti tarkistamaan myös haulikuviot.

Haulipatruunoiden testauksen jälkeen kokeilin vielä täyteisiä pienoiskivääritauluun 50 metrin matkalta. Kolmen laukauksen kasaksi sain 44 mm. Kasa oli nyt 35 mm vasemmalla ja 35 mm taulun keskipisteen alapuolella. Kasa oli lähes yhtä hyvä kuin 35 metrin matkalta, nyt kuitenkin hivenen kauempana taulun keskipisteestä. Pystyisin siis ampumaan peuraa helposti 50 metrin matkalta.

Teksti ja kuvat PO

KIRJOITTAJA EI VASTAA ANNETTUJEN LATAUSARVOJEN TODELLISUUDESTA. LATAUSARVOJEN KÄYTTÖ OMALLA VASTUULLA.

BLASER ES 63 4/5 Radalla osa 1/2

Sylinterilukkoiseen metsästyskivääriin tottuneelle yhdistelmäaseen kohdistaminen avaa aivan uuden näkökulman lämpölaajenemisesta. Normaalipiippuisella sylinterilukkoisella kiväärillä jälleenladattujen patruunoiden käynnin testaaminen on joutuisaa verrattuna esimerkiksi haulikkorihlan patruunoiden käynnin testaamiseen. Haulikkorihlan kohdistamisessa oikean latauksen löytämiseksi täytyy varata aikaa. 

Ensimmäisellä ratakäynnillä olin mielestäni tietoinen yhdistelmäaseen taipumuksista osumakäyttäytymiseen piippujen lämmetessä. Vaikka haulikkorihlaani kohdistaessani pidin mielestäni riittävästi taukoa, niin siitä huolimatta osumat siirtyivät pikkuhiljaa taulussa kohti taulun yläreunaa. Ensimmäisen ratakäynnin jälkeen päätinkin, että samalla ratakäynnillä testaan vuorotellen myös muiden metsästyskiväärieni latauksia, jolloin haulikkorihlan piiput saavat varmasti jäähtyä riittävästi.

Etutukin ja piippujen yhteiselossa saattaa olla joissain tilanteissa vaikutusta aseen tarkkuuteen. Yhdistelmäaseet tulisikin kohdistaa ampumaradalla siten, että asetta tuetaan ammunnan aikana lukonkehyksen pohjasta, ei etutukin kohdalta. Kyseisellä kohdistusmenetelmällä vähennetään ampumaradalla mahdollisia aseen osumakäyttäytymiseen heikentävästi vaikuttavia tekijöitä. Joka tapauksessa ammuttaessa ase tulisi tukea etuosastaan aina samasta kohtaa.

Tässä aseessa tuenta mielellään lukkokehyksestä

Vanhempien keskieurooppalaisten haulikkorihlojen piiput on pääsääntöisesti juotettu kiinteästi toisiinsa kiinni. Juotettujen piippujen rakenne on mielestäni kestävämpi ja huoltovapaampi verrattuna etuheloilla varustettuihin haulikkorihloihin. Yleinen haulikkorihlojen piippujärjestys on haulipiippu ylhäällä ja luotipiippu alhaalla. Näissä lämpölaajeneminen tapahtuu pituussuunnassa. Pituussuuntainen lämpölaajeneminen aiheuttaa osumien hajontaa ylöspäin. 

Tänä päivänä suurin osa valmistettujen yhdistelmäaseiden piipuista on kuitenkin vapaasti värähteleviä, joissa kyseistä ongelmaa ei ilmene. Toisaalta kyseessä ei ole ongelma muualla kuin ampumaradalla. Lämpölaajenemisella ei ole merkitystä normaaleissa metsästystilanteissa. Haulikkorihlani eduksi havaitsin kivääriradalla kuitenkin sen, ettei kahden ensimmäisen laukauksen osumissa ollut merkittävää eroa. Tämä on hyvä juttu siinä mielessä, että joissain metsästystilanteissa saattaa joutua ampumaan enemmän kuin sen yhden laukauksen.

Radalla ollessani kokeilin myös Blaserin kääntöjalkojen toimivuuden. Testasin kohdistuksen pysyvyyden irrottamalla Swarovskin kiskollisen kiikaritähtäimen aseesta laukausten välissä ja kiinnittämällä uudelleen. Osumaeroja ei tullut ja kohdistus pysyi aiemmassa, joten kääntöjalat toimivat niin kuin ne on suunniteltukin.

Teksti ja kuva PO

BLASER ES 63 3/5 pikajalat ja optiikka

Vanhempien yhdistelmäaseiden pikajalat ovat pääsääntöisesti joko hakajalat tai kääntöjalat. Tässä aseessa on Blaserin omat kääntöjalat. Kiikaritähtäin on nopea ja helppo asentaa paikoilleen. Kiikaritähtäimen kiskoon on kiinnitetty etu- ja takapalat. Etupala asetetaan piipun tähtäinkiskon päällä olevaan koloon poikittain ja kiikaritähtäimen perää käännetään siten, että takapala saadaan omalle paikalleen.

Blaser-Schwenkmontage

Takapala asennetaan monoblokin päällä olevaan lohenpyrstökiskoon. Takapalassa on kierrettävä kiekkomainen kiristin, jota kääntämällä saa tähtäinoptiikan kiristettyä tiukasti paikoilleen. 

Takapala

Toiset mukana tulleet kääntöjalat on valmistettu alumiinista ja ne soveltuvat kiskottomiin kiikaritähtäimiin. Tässä kääntöjalkamallissa takakiinnitys tapahtuu salpakiinnitteisenä. Painattaessa kääntöjalat paikoilleen takapalan salpa naksahtaa ja lukitsee kääntöjalan aseen lohenpyrstökiskoon. Jousellista salpaa painamalla kääntöjalka vapautuu irrottamista varten.

Alumiiniset kääntöjalat

Aseen mukana tuli vanha kiskollinen Swarovskin kiinteällä suurennoksella oleva teräsrunkoinen tähtäinkiikari. Suurennos tähtäimessä on 6x42 nelosristikolla. Hiusristikon sivulla ja alla olevat tolpat on paksunnettu. Tähtäimen keskellä oleva hiusristikko on nykyaikaisiin tähtäimiin verrattuna ahdas. Tähtäin on hyväkuntoinen ja soveltuu mainiosti valoisan aikana tapahtuvaan metsästykseen.

4A-ristikko

Seuraavassa osiossa siirrymme ampumaradalle.

Teksti ja kuvat PO

BLASER ES 63 2/5 Aseen rakenne

Blaserin piiput on valmistettu erikoisteräksestä ja liitetty takapäästään monoblokkiin. Pituutta näillä on yhteensä 60,5 cm. Yläpiippu on täyssuppea haulipiippu kaliiperia 16/70 ja alempi piippu on luotipiippu kaliiperia .222 Rem. (5,7x43). Luotipiipun oikealle kääntyvä rihlannousu on 14 tuumaa. Piipun suuaukko on viistetty. Piiput on juotettu toisiinsa kiinni etupäästään 34 cm:n matkalta.

16/70 ja .222 Rem

Haulipiipun ja monoblokin päällä on tähtäinkisko, jossa on valmiit lovet ja kiinnikepinnat pikajalustalle. Tähtäinkiskon päällä on myös avotähtäimet. Haulikkorihlan kokonaispituus on 103 cm ja painoa 2,7 kg.

Tähtäinkisko

Lukkokehys on Blaserissa alumiiniseosta, joka keventää haulikkorihlaa mukavasti aseen tasapainon siitä kuitenkaan kärsimättä. Lukkokehyksen sivuissa ja pohjassa on arabeski-kaiverrukset, sekä tehtaan logo. Piippujen taittovipua kääntämällä aukeaa aseen alasulku ja piiput voidaan avata taittamalla. Asetta ei voi huoltopurkaa samalla tavoin kuin esimerkiksi normaalia päällekkäispiippuista haulikkoa. Ennen piippuparin irrottamista tulee lukonkehyksen etupäästä niveltapin suojaruuvi avata ja työntää niveltappi pois lukonkehyksestä. Niveltapin urakantainen suojaruuvi on kehyksen oikealla sivulla. Haulikkorihlan niveltapin oli myyjä ennen aseen myyntiä irrottanut, tarkastanut ja voidellut.

Itse lukkolaite on käsiviritteinen. Käsivirittimeen totuttelu vaatii ainakin allekirjoittaneelta totuttelua. Käsiviritin sijaitsee aseen kaulalla. Ase ei siis virity kuten tyypillinen metsästyshaulikko piiput avaamalla, vaan käsiviritintä eteen työntämällä. Viretila poistetaan viritinnupin päällä olevasta napista painamalla ja viritinnupin peukalolla taka-asentoon saattamalla. Viretila poistuu myös kun piiput avataan. Haulikkorihla on siis vireettömänä turvallinen kannettava patruunat piipussa. Viretilassa aseella voi laukaista vain jommankumman piipuista.

Käsiviritin

Haulikkorihlassa on kaksi liipaisinta, joista etuliipaisin on alemmalle luotipiipulle ja takaliipaisin ylemmälle haulipiipulle. Liipaisimien hyvä ergonomia yllätti positiivisesti. Luotipiipun laukaisu on etuvedoton ja laukaisuvastus on hyvä. Herkistin toimii normaalisti liipaisinta eteen työntämällä. Turha pelko haulikkomaisesta laukaisusta poistui ensimmäisen ratakäynnin jälkeen. Liipaisinkaari aseessa on jonkinlaista muoviseosta.

Blaserin puuosat perusmallissakin on laadukkaan näköiset. Pähkinän syykuviot näkyvät selkeästi. Etutukki kiinnittyy piippuun urakantaisella kierreruuvilla. Etutukin ruuvi kiinnittyy luotipiippuun juotettuun metallipalaan, jossa on kierrereikä etutukin ruuvia varten. Takatukki kiinnittyy lukkokehykseen läpipultilla, samalla tavalla kuin moderneissa päällekkäispiippuisissa haulikoissa. Takatukin irrottamista varten lukonkehyksestä täytyy ensin irrottaa tukin perälaatta, jonka jälkeen pääsee käsiksi kiinnityspulttiin. Tässä aseessa läpipultin kanta on uraruuvi.

Laukaisu- ja viritinkoneisto

Takatukissa on hillitty poskituki ja lievästi kaartuva saksalainen sianselkä. Perän ja pistoolikahvan päätypalat on tehty bakeliitista tai muoviseoksesta. Päätypalojen ja tukin välissä on valkoiset välilevyt. Sekä etutukin että takatukin otepinnat on karhennettu. Tukin pinnat käsittelin ohjeiden mukaisesti Napierin London Gunstock Finish Kitillä. Näin tehtynä tukki kestää paremmin säävaihteluja.

Etu- ja takatukki

Teksti ja kuvat PO

BLASER ES 63 1/5

Yhdistelmäaseiden historia on saanut alkunsa jo suustaladattavien aseiden ajoista alkaen. Nykyaikaisten yhdistelmäaseiden aikakausi sai alkunsa oikeastaan 1800-luvun loppupuolelta taittuvapiippuisten metsästysaseiden sulkumekanismien, laukaisukoneiston ja keskisytytteisen haulikkopatruunan kehittymisen myötä. 1800-luvun lopulla jätettiin ensimmäiset nykyaikaisten yhdistelmäaseiden patentit. Vanhoja saksalaisia yhdistelmäasevalmistajia on mm. Merkel, Heym, J.P Sauer & Sohn, Krieghoff ja monia muita. Neljä mainittua toimii vielä tänäkin päivänä. Vuonna 1925 Krieghoff patentoi metsästysaseidensa lukkorungoissa käytettävän duralumiinin ja vuonna 1926 metsästysaseidensa käsivirittimen. Vastaavanlaiset tekniset ratkaisut otti myöhemmin käyttöönsä myös aseseppä Horst Blaser. Pääasiassa yhdistelmäaseet on tarkoitettu metsästykseen. Muutamia poikkeuksia kuitenkin löytyy. Yksi näistä on toisen maailmansodan ajalta J.P Sauer Sohnin Saksan ilmavoimien lentäjille selviytymisaseeksi suunnittelema drillinki m/30. Tuolloin natsi-Saksan ilmailuministerinä ja Luftwaffen komentajana toimi sotamarsalkka Herman Göring, joka oli myös valtakunnan jahtimestari. Jahtimestarilla oli ilmeisesti vaikutusta lentäjien selviytymisaseen valintaan. Yhdysvaltalaisilla oli Ithacan valmistama, rujomman näköinen malli, M6 Aircrew Survival Weapon. Kyseessä oli haulikkorihla, joita tehtiin muutamaa eri mallia. Neuvostoliiton ja myöhemmin Venäjän kosmonauteille suunniteltiin selviytymisaseeksi yhdistelmäase malli TP-82.

BLASER ES 63

Olin etsinyt Saksan markkinoilta itselleni sopivaa haulikkorihlaa, mutta katseeni osuikin kotimaiseen aseliikkeeseen, joka oli erikoistunut Saksasta maahantuotuihin käytettyjen metsästysaseiden jälleenmyyntiin. Kempeleen Ase ja Retkeilyn nettisivuilla oli mainoskuvia hyväkuntoisesta Blaser haulikkorihlasta 16/70 -222 Rem. Mielenkiintoni heräsi kun myyjä oli ottanut valokuvan aseen hyvästä käynnistä tehdaspatruunoilla. Soitto liikkeeseen ja myyjän mainospuheen ja kaupan päälle sovittujen lisätarvikkeiden jälkeen maksoin aseesta varausmaksun. Lupaprosessin ja loppumaksujen jälkeen sain aseeni hyvin pakattuna kotiini. Paketin avattuani oli paketissa aseen lisäksi Swarovskin 6x42 kiskollinen tähtäinkiikari, johon oli valmiiksi asennettu kääntöjalka (Blaser-Schwenkmontage), sekä toiset alumiiniset kääntöjalat ja tyylikäs nahkainen asehihna pikalukoilla. Toinen kääntöjalustoista oli tarkoitettu isommalla etulinssillä varustetulle tavalliselle 30 mm:n runkoiselle tähtäinkiikarille.

BLASER ES 63

Swarovski 6x42

Ryhdyin selvittämään aseen valmistusvuotta ja mallia. Löysin monoblokin vasemmalta sivulta aseen merkiksi tekstin H. BLASER JSNY. Valmistusajankohdaksi löysin merkinnät piipuista 1169 (marraskuu 1969). Aseen tarkastusleiman perusteella ase oli tarkastettu Munchenissä.

Tehdasmerkinnät

Aseen mallitiedustelua varten lähetin sähköpostia Blaserin tehtaalle valmistusnumeroilla liitettynä. Tehtaalta en kuitenkaan saanut koskaan vastausta. Kyseessä olikin vanha malli, eikä tämän päivän yritysten tehokkuusajatteluun kuulu vanhojen muisteleminen. Vanhojen Frankonia Jagd kuvastojen ja Blaser tehtaan nettisivun asemallien historiajanan perusteella päädyin malliin Blaser BBF es 63.

Seuraavassa osiossa tarkastellaan asetta hivenen tarkemmin.

Teksti ja kuvat PO

Blaser Jagdwaffen GmbH

Monen saksalaisen asevalmistajan historia on yli sata vuotta vanha. Tähän verrattuna Blaser on kovin nuori asealalla. Aseseppä Horst Blaserin ensimmäinen sarjavalmisteinen metsästysase oli vuonna 1957 mallimerkinnältään Diplomat. 

Kyseessä oli yhdistelmäase (haulikkorihla), jonka ylempi piippu oli haulipiippu ja alempi luotipiippu. Alkuvaiheessa Blaserin oman tuotannon riittämättömyyden takia osa aseiden olennaisista osista valmistettiin Itävallassa Ferlachissa. Diplomat mallin jälkeen tuotantoon tuli malli 60 er BBF. Vuosien varrella Blaserin haulikkorihlamalleja kehitettiin edelleen ja mallimerkinnät, sekä kaliiperivalikoimat lisääntyivät.

Mallit 63 es ja 67 es eivät olleet huoltopurettavissa. Kyseisissä malleissa piiput olivat kiinnitetty lukkokehykseen niveltapilla lukkokehyksen ja monoblokin sulkuolakkeen läpi. Mallin es 63:n luotipiippuvalikoima oli 22 Winch.Magnumista 5,6x50R:ään. Mallin es 67:n luotipiippuvaihtoehtoina oli.243 Winchesteristä .30-06:een. Molemmissa malleissa oli haulipiippuvaihtoehtoina 16/70, 12/70, 20/70 tai 20/76. 

Vasta mallissa es 70 olivat piiput normaalisti irrotettavissa. Kyseiseen malliin myytiin myös erikseen haulikkopiippuja. 80-luvulla Frankonia Jagdin luettelossa aseiden mallit merkittiin modell ES 630, modell ES 670 ja modell ES 700. Aseita tehtiin myös eri kaiverrus- ja tukkipuuvaihtoehdoilla. Exklusiv- ja Royal-mallit olivat käsityön taidonnäytteitä ja hinnatkin sen mukaiset. Blaserin haulikkorihlat olivat kevyitä metsästysaseita, joita suosivat Keski-Euroopassa varsinkin vuoristoriistaa Alpeilla metsästävät. Myös yhdistelmäaseissa käytettävät optiikkavaihtoehdot pikajalkojen myötä lisäsivät aseiden monipuolisuutta.

Alkuvaiheessa Blaser metsästysaseiden markkinoinnin ja myynnin hoiti saksalainen eräalan tavarataloketju Frankonia Jagd. Blaserin haulikkorihla menestyi Waffen-Journalin testissä vuonna 1973 (nro.8/1973). Vuoteen 1983 mennessä metsästäjät olivat ostaneet Blaser metsästysaseita jo 20 000 kappaletta. 

Tänä päivänä tuotantomäärät on kasvanut merkittävästi aiemmasta ja metsästysasevalikoima on laajentunut mm. metsästyskivääreihin. Blaser Jagdwaffen GmbH toimii Saksan Isnyssä samassa konsernissa Sauerin ja Mauserin kanssa.

Tulevassa ase-esittelyssä enemmän Blaserin haulikkorihlasta.

Teksti ja kuva PO

Lähteet: Frankonia Jagd kuvastot vuosilta 1970-1987 ja Blaserin kotisivut.

Keski-eurooppalaiset metsästysaseet pohjoismaissa.

Keski-Euroopan asevalmistuksen historia on monta sataa vuotta vanha. Tunnetuin asevalmistuksen kehto on ollut Thuringenin osavaltion alueelta Suhlin kaupunki Saksassa. Toisen maailman sodan jälkeen alueelle jäi Itä-Saksan asetuotanto, joka on ehkä suomalaisille tutumpi kylmän sodan ajalta.

Itä-Saksan puolelta Suomeen toi maahan metsästysaseita mm. Magnus Paul, joista tunnetuimpia asemerkkejä oli Gebruder Merkel, Simson, Haenel, Buhag ja J.P. Sauer & Sohn. Jälkimmäinen toimi myös Länsi-Saksan puolella.

Toisen maailman sodan aikana ja sodan jälkeen Länsi-Saksaan siirtyi monet asealan ammattilaiset mm. J.P. Sauer & Sohn ja Krieghoff. Länsi Sauer (J.P. Sauer & Sohn) oli vahva vaikuttaja pohjoismaissa, varsinkin Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Sauer teki yhteistyötä myös ruotsalaisen Carl Gustaf asetehtaan kanssa.

Seuraavaksi otan hivenen etäisyyttä ruotsalaisiin metsästysaseisiin ja esittelen "uusimman" tulokkaan, Blaser tehtaan historiaa. Ruotsalaisiin vanhoihin metsästysaseisiin palaan myöhemmin uudelleen.

Teksti PO

RAKENNUSPROJEKTI 5/5: Hva 1600 yhteenveto.

Merkittävimmät muutostyöt kivääriin olivat uusi tukki ja piippu, niin hinnaltaan, käytännöllisyydeltään, kuin myös esteettisyydeltään. Kivääriprojektini kesti 2014 joulukuusta 2016 maaliskuuhun, eli 1 v ja 3 kk.

Hva Peurala & Immonen

Valmiille kiväärille kertyi hintaa seuraavista toimenpiteistä: Kivääri 275€, tukki 600€, uusi piippu 490€, tukin muutostyöt ja laukaisun säätäminen 310€, sekä kiikaritähtäimen jalustat 89€. Kaikki yhteensä 1764€. 

Työtilaukseen kannattaa määritellä mahdollisimman tarkasti mitä haluaa, vaikka sitten liikaa kuin liian vähän. Vaikka kuinka tarkasti määrittelisi, niin siitä huolimatta tilatussa tuotteessa saattaa olla jokin asesepän oma lisäys. Syy lisäykseen saattaa toki olla tekninen välttämättömyys tuotteen toimivuuden takia. 

Toivoisin asesepiltä rehellisyyttä aikataulujen suhteen - mikäli aikatauluja sovitaan. Asiakkaalle tulisi kertoa realistinen aikataulu. Varsinkin jos asesepällä on paljon työruuhkaa. Hyvänä esimerkkinä asemestari Kari Laurila, joka ilmoitti suoraan, ettei mielellään ota töitä ennen kuin aiempi ruuhka on purettu ja kesälomat pidetty.

Alun perin olin ajatellut jakavani plussat ja miinukset projektiin osallistujien kesken, mutta päätin siitä kuitenkin luopua. Jokainen teetetty työ on omanlaisensa, eikä yhdestä negatiivisesta palautteesta voi tehdä yleistyksiä.

Hva & Swarovski Z3 4-12x50

Kivääriprojektini ei ole vielä täysin valmis. Jossain vaiheessa vaihdatan kivääriin uuden laukaisukoneiston. Uuden laukaisukoneiston myötä saisi kivääristä irti vielä hivenen enemmän. Aiheesta lisää myöhemmin.


Teksti ja kuvat PO

KIRJAESITTELYSSÄ Fine European Gunmakers

Kirjan tekijänä on Marco E. Nobili ja kustantaja yhdysvaltalainen Safari Press Inc. Kirjan tekijä on kotoisin Italian Milanosta. Hän on aloittanut kirjoittamisen jo 18-vuotiaana. Ensimmäiset aseaiheiset kirjoitukset käsittelivät metsästysalan julkaisuissa haulikkoammuntaa ja haulikoita. Hän on kirjoittanut ja tuottanut jo yli kaksikymmentä kirjaa.

Fine European Gunmakers

Nyt esittelyssä olevassa kirjassa on 299 sivua tekstiä, ja ennen kaikkea hyvin otettuja kuvia hienoista käsintehdyistä arvoaseista. Kirjassa esitellään eurooppalaisia asevalmistajia. Koska kirjoittaja on Italiasta, niin myös monet kirjassa esitellyistä asevalmistajista on italialaisia. Keski-Euroopasta esille on päässyt mm. itävaltalainen Hartmann & Weiss ja Saksasta Krieghoff.

Kirjan kuvitusta

Kirja on hienosti kuvitettu. Oikeastaan kuvat ovatkin kirjan pääosassa. Myös eri valmistajien historiaa käsitellään kirjassa valmistajien omissa osuuksissaan. Kirjan toinen painos on julkaistu vuonna 2002. ISBN 1-57157-217-1

Safari Press Inc.

Teksti; P.O.
Kuvat; P.O.

RAKENNUSPROJEKTI 4/5: Hva 1600 piippu

Aiemmin ase-esittelyssä https://nordicguns.blogspot.fi/2016/07/husqvarna-1600-standard.html  mainitsemani epäilykset Husqvarnan kiväärin piipun osalta osoittautuivat osittain todeksi. Alkuperäisen piipun tarkkuus olisi kyllä riittänyt hirvelle ja peuralle. Usean peräkkäisen laukauksen jälkeen oli kuitenkin havaittavissa osumien vaeltamista, eikä kiväärin osumatarkkuus ollut mielestäni riittävää raskaammilla luodeilla. Itseladattujen patruunoiden testaaminen meni hankalaksi.

Nyt jouduin tekemään valintoja uuden tulevan piipun suhteen. Vaihtoehtoina olisi ulkomaalaisen valmispiippuaihion asennuttaminen tai sitten kokonaan uusi, asesepän käsityönä tehty piippu. Päädyin kotimaiseen käsityönä tehtyyn piippuun. Piipun tekijäksi valikoitui Arto Peurala.

Arto Peurala Peuralan Asepajasta valmistaa piiput lastuamalla. Peurala valmistaa piippunsa Ovakon teräksestä. Piippuaihio kiinnitetään kanuunaporaan läpireiän poraamista varten, jonka jälkeen piippu kalvetaan. Kalvauksen jälkeen suoritetaan rihlaus. Rihlat piippuun työstetään lastuamalla. Lopuksi piippu viimeistellään lyijytappikolvauksella. Työvaiheiden jälkeen piippu sorvataan asiakkaan haluamiin mittoihin ja piippuun valmistetaan kierre lukkokehykseen kiinnittämistä varten, sekä mahdollinen kierre piipunpäähän äänenvaimenninta varten.

Reilun kolmen kuukauden odottelun jälkeen Peurala ilmoitti piipun olevan valmis. Piippu on lukkokehyksestä piipun päähän 54,5 cm:n pituinen kahdeksan ja puolen tuuman rihlannousulla. Piipussa on kuusi oikeakätistä rihlaa. Piipun päähän asennettiin 14x1 vaimenninkierteet. Piipun paksuus vaimenninkierteiden kohdalta on 16 mm. Uudessa piipussa ei ole avotähtäimiä.

Vaimenninkierteet 14x1

6,5x55 SE

Peurala suositteli muutaman laukauksen jälkeen piipun huolellista puhdistamista. Tämän jälkeen kiväärillä tulisi ampua ilman suurempia puhdistamisia useita laukauksia. Ammuntojen jälkeen piipun puhdistaminen esim. Boresnakella ja laadukkaalla aseöljyllä olisi riittävää. Pituutta ja painoa tuli nyt kivääriin hivenen lisää. Piipun pituudeksi olimme sopineet tasan 54 cm. Sepän lisäyksenä piippuun tuli 0,5 senttimetriä lisää.

Uusi piippu

Radalla

Ensimmäisenä ratapäivänä menin ampumaradalle tehdaspatruunoiden kanssa. Koeammunnat suoritin 100 metrin ampumaradalla käyttäen Protektor Modelin ampumatukia. Kohdistin kiväärin Norman Jaktmatch kokovaippapatruunoilla, joiden luodin paino on 7,8 g ja lähtönopeus tehtaan mukaan piipunsuusta mitattuna 820 m/s. Kolmen laukauksen kasa oli kohdistamisen jälkeen 34 mm. Kokeilin seuraavaksi Norman Oryx patruunoita, joissa luodin paino on 10,1 grammaa. Lähtönopeus tehtaan mukaan piipunsuusta mitattuna on 780 m/s. Paras kolmen laukauksen kasa oli 14 mm. 

Tulos raskaammilla luodeilla näytti nyt paljon paremmalta verrattuna aiempaan vanhaan piippuun. Silmää miellytti myös osumien pysyminen ampumataulun neliön sisällä Jaktmatcheilla, sekä raskaammilla Oryxeilla. Näiden patruunoiden luodit osuisivat samaan kohtaan yhdellä kohdistuksella. Kokeilin myös kivääriprojektini alussa testaamiani Sellier & Bellotin Match tehdaspatruunoita. Paras kolmen laukauksen kasa oli 16 mm ja viiden laukauksen kasa 28 mm.

Toisena ratapäivänä ammuin myös itselataamiani patruunoita. Parhaan kolmen laukauksen kasan (yhdeksän milliä) sain Lapuan FMJBT 9,3 gramman luodeilla. Barnesin ttsx 7,8 gramman (120gr) kupariluodeilla sain 11 mm:n kasaa ja Accubondin 9,1 gramman luodeilla sain kolmen laukauksen kasaksi 13 mm. Itselataamani Norman Oryx toimi hivenen paremmin verrattuna tehdaspatruunoihin. Itseladatuissa Norma Oryx patruunoissa kolmen laukauksen kasaksi sain 12 mm.

6,5 mm luotivalikoimaa

Nyt lataussarjojen testaaminen oli mukavaa ilman vanhan piipun lämpenemisestä johtuvaa osumien vaeltamista. Kolmen laukauksen kasat itseladatuilla luodeilla pysyivät 9-19 mm välillä. Ainoa asia, mikä jäi ratakäynneistä vaivaamaan, oli laukaisu. Kunnon laukaisukoneistolla vähentyisivät virhelaukaisut ja ampumasuorituksesta tulisi vieläkin tasaisempaa. 

Alkuperäinen laukaisukoneisto

Seuraavassa 5/5 osiossa käyn läpi projektin keston ja hinnan.


Teksti ja kuvat; PO

RAKENNUSPROJEKTI 3/5: Hva 1600 jalustat, optiikka ja laukaisu

Kiväärin tukin jälkeen oli vuorossa jalustojen valinta tähtäinkiikaria varten. Koska tarkoitukseni oli pyrkiä pitämään kiväärin paino normaalin kivääripaketin painoa vastaavana tai mielummin kevyempänä, päätin asentaa kivääriin kevyet alumiiniset jalustat. 

Olin aiemmin nähnyt Dakota Armsin luksuskivääreissä yhdysvaltalaisen Talley-tehtaan teräksisiä jalustoja. Kyseinen tehdas valmisti myös kevyitä yksiosaisia alumiinisia tähtäinkiikarijalustoja. Jalustoille en löytänyt suomalaista maahantuojaa, joten tilasin ne suoraan Yhdysvalloista. 

Tähtäinoptiikaksi valitsin siron, kevyen ja yksinkertaisen Swarovskin Z3 tähtäinkiikarin tuuman runkoputkella, jonka suurennosalue on 4-12x50. Swarovskin tähtäinkiikarilla on painoa 410g. Tähtäinkiikari on varustettu 4A ristikolla ja se on kasattu Yhdysvalloissa. Myös ristikko tähtäinkiikarissa on pohjois-amerikkalaiseen makuun toisella kuvatasolla. Ristikon koko pysyy eri suurennoksilla samansuuruisena. Vaikka en varsinaisesti suunnitellut kivääriä hämäräjahtiin, niin siitä huolimatta tähtäinkiikarilla pärjää hirvi- ja peurajahdissa hämärän aikaan vallan hyvin.

Kevyt ja riittävän suurella suurennoksella oleva tähtäinkiikari sopi hyvin alumiinisiin Talleyn jalustoihin. Ennen kiikaritähtäimen asentamista liimasin jalustat kiväärin lukkokehykseen epoksiliimalla ja linjahioin jalustat sekä renkaat Wheelerin asennussarjaa apuna käyttäen.

Talley & Swarovski

Swarovskin suurennosalue 4-12

Seuraavaksi säädin laukauksen kevyemmäksi. Kiväärin alkuperäinen laukaisu oli kaukana siitä, mihin olin omissa kivääreissäni tottunut. Laukaisuvastuksen säädön teki asemestari Kari Laurila. Laukaisun säätäminen ei onnistunut ensimmäisellä yrityksellä. Laurila joutui hivenen avartamaan tukkia sisältäpäin laukaisukoneiston kohdalta. Näin tehtynä kiväärin varmistin toimi, kuten se oli suunniteltukin. Kiväärin laukaisuvastus on nyt noin 1000g. Laukaisu voisi olla vieläkin parempi, mutta kelpaa kuitenkin näin alkuun.

Alumiinisen makasiinin pohjalevyn muutamat naarmut korjasin Birchwood Caseyn paikkauskynällä. Lopputulos ei ole täydellinen. Jossain vaiheessa joudun ehkä hiomaan makasiinin pohjan ja lähettämään sen esimerkiksi Helsingin Alumiinikilpeen anodisointia varten. Toisena vaihtoehtona voisi olla pohjalevyn jauhemaalaaminen.

Lopputulos

Seuraavassa 4/5 osiossa päivitetään terästä.

Teksti ja kuvat PO