sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Kivääriuutuuksia vuodelle 2018.

Uusia kiväärimalleja näyttäisi olevan tälle vuodelle runsaasti tarjolla. Aseuutuuksien yhtenä trendinä jatkuu edelleen aiemmista vuosista tutut teemat mm. kivääritukkien säädeltävyys ja kivääreiden erilaiset väri- ja pinnoitevaihtoehdot.

Kiväärien ja tarviketukkien valmistajilla on tänä päivänä tuotannossa  useita erimallisia säädettäviä tukkeja. Säädettävissä tukeissa pystytään muuttamaan mm. vetopituutta, poskituen korkeutta ja otepintoja, sekä kiväärin kantotapaa tai ampumista tuelta. Kivääritukkien teknistä kehitystä ei kuitenkaan aina näe ulkoisesti.

Tukin rakenteen sisältä saattaa löytyä mielenkiintoisia teknisiä ratkaisuja. On alumiinipetauksia ja -ruotoja, jotka tukevoittavat tukin rakennetta ja tekevät kiväärin piipusta vapaasti värähtelevän. Tuote-esimerkkeinä mm. Sakon, Bergaran (B14 HMR), Archangel Precision valmisteet ja monia muita. Alumiinisia ja erilaisia muita tukin rakenteita vahvistavia materiaaleja löytyy toki myös tukin ulkopuolelta, riippuen tietenkin siitä mihin tarkoitukseen kivääriä käytetään. Harvemmin näitä kiväärin tukin tukirakenteita on nähty perinteisissä pähkinäpuisissa kivääritukeissa. Nyt sellainenkin on tarjolla. Aloitetaan kivääriuutuuksien esittely hintahaitarin ylimmästä päästä.

Purdey Mauser-98 Chassis System
Purdey on julkistanut oman uutuusmallinsa vuodelle 2018. Mauser-98 pulttilukkokivääri on valmistettu kaikilta osin Isossa-Britanniassa. Kiväärin piipputeräs tulee Ruotsista. Uutta kyseisessä kiväärissä on titaniumista valmistettu tuki-ja petausrakenne (The Purdey Chassis System) kiväärin tukkiin. Purdey mainostaa kivääriä erittäin tarkaksi vapaasti värähtelevällä piipulla. Käsityönä tehdyn kiväärin toimitusaika on noin puoli vuotta ja hinnat alkaen 25 000 puntaa + arvonlisävero.

Savage 110 Accufit
Savagen yksi useista uutuuksista vuodelle 2018 on Savage 110 Accufit kiväärisarja. Kivääreissä on säädettävä tukki vetopituudelle ja tukinharjan korkeudelle. Pistoolikahvan ja etutukin otepinnat on myös uudistettu. Tukin säädeltävyys toteutetaan eri mittaisilla paloilla. Tukin harjan (comp) korkeuden säätöön löytyy viisi eri kokoista säätöpalaa ja vetopituuden säätöä varten neljä eri kokoista säätöpalaa.

Bergara HMR PRO
Espanjalainen Bergara on laajentanut kiväärivalikoimaansa ja markkinoi kivääreitään voimakkaasti varsinkin Yhdysvalloissa. Bergara on saanut piippujen valmistamiseen oppia yhdysvaltalaiselta piipunvalmistajalta Shileniltä. Suomeen Bergaran kivääreitä on tuotu maahan mm. vaihtopiippukivääriversioina, sekä kiinteäpiippuista mallia B14. Hinnat kyseisissä kivääreissä on varsin kohtuulliset. Yhdysvalloissa yksi uusimmista malleista säädettävällä tukilla on HMR PRO.

X-Bolt Hell`s Canyon Speed Long Range McMillan.
Browningilta nostan esille päivitetyn Browning X-Bolt Hell`s Canyon kiväärin. Uutta kiväärissä on vuodelle 2018 A-TACS AU (Arid/Urban) maastoväri, kiväärin tactical-tukista modifioitu metsästystukki, metallipintojen Cerakote-pinnoite ja kiväärin suujarru.

Tikka T1x MTR
Lopuksi täytyy tietenkin nostaa esille myös kotimaista uutta tuotantoa. Tikan ensimmäisen tämän päivän pienoiskiväärimallin T1x MTR. Tikka T1x ja T3x:n malleilla on yhteisiä piirteitä mm. lukonkehyskoossa ja pistoolikahvojen vaihdettavuudella. Myös jotkin T3x:n tukit käy Tikan T1x malliin. Pienoiskiväärissä on Tikka T3:n laukaisulaite. Pienoiskivääriä saa kahdella piipunpituudella kaliipereissa .22 lr ja .17 HMR. Pienoiskivääri on varustettu 10 patruunan lippaalla. Tämä tuote saattaa olla Sakolle myyntimenestys. "Homer" kaliiperin versiona tuote on ainakin allekirjoittaneen mielestä mielenkiintoinen uutuus. Tikan T1x-malli on ennakkotilattavissa hintaan 549€. 

Teksti; P.O.
Kuvat valmistajien.